Tuotteet

Muistokivet

Muistokivet valmistetaan valtaosin kotimaisista graniiteista, joihin kiilto antaa arvokkaan ominaisuuden.

Hautamuistomerkin hankinnassa on tärkeää ottaa huomioon seuraavia näkökohtia:
1. Eri hautausmaan lohkoille soveltuvat eri muotoiset ja kokoiset muistomerkit.
2. Muistomerkin koko on hyvä tarkistaa seurakunnan puutarhurilta.
3. Runsas puusto aiheuttaa vaaleissa kivissä helposti likaisuutta, silloin on hyvä valita muistomerkki tummista värisävyistä.

Hautamuistomerkin muoto ja symbolit kuvaavat usein vainajan elämäntehtävää. Symbolit voivat olla kaiverrettuja tai pronssisia kohokuvia, joista pieni osa on sivuillamme nähtävänä. Valmistamme lyhty-aukollisia kiviä eri kehystoimittajien mallin mukaisesti sekä jalustakiven päälle sovitettua kivistä kynttilälyhtyä.

Hautamuistomerkit toimitamme vapaasti hautausmaalle paikalle asennettuna.

Keittiötasot

Graniittinen keittiötaso luo kodille arvokkuutta, koska kivi on kiillotettuna kestävä, hygieeninen sekä helppohoitoinen.
Kivistä löytyy runsaasti eri värisävyjä ja kivi myös säilyttää värinsä muuttumattomana kymmeniä vuosia.
Graniittinen keittiötaso on pitkäikäinen ja hintatasoltaan kilpailukykyinen.

Sisustuskivet

Graniitti on oivallinen sisustusmateriaali esim. ikkunapenkeissä, takan koristeluissa, sohvapöydissä, kaiteiden päällisissä, lattiamateriaalina yms.